Pari viikkoa sitten osallistuin ensimmäistä kertaa Keski-Suomen Yrittäjien vuosijuhlaan Jyväskylän Paviljongissa. Olin juhlissä yhdessä yrittäjä vaimoni Iinan kanssa. Juhlat olivat hienot, ohjelma hyvä ja järjestäjät onnistuivat hyvin. Yrittäjäpalkintojen jako oli mieltä ylentävä, hienoa työtä palkituilta. Paikalla oli paljon tuttuja ja vapaamuotoiset keskustelut mukavia. Siis kaikki hyvin. Meinaan osallistua ensi vuonnakin.

Ainut mitä mietin vain, oli miksi osallistuin ensimmäisen kerran. No syy on kait se, että esimerkiksi edellisessä työssäni Aidonilla olin 15 vuotta toimitusjohtajana enkä tuntenut olevani yrittäjä, vaikka kovasti koko ajan yritin! Tunsin olevani enemmänkin liikkeenjohtaja enkä koskaan omistanut yrityksestä yli 50%:ia. No se siitä. Jatketaan töitä.

Timo Chrons

Jaa tämä artikkeli

Share on facebook
Share on linkedin
Share on twitter
Share on email

Lisää luettavaa

Henkilöstö - yrityksen voimavara
Blogi

Merituulen HR-palvelut

Vahvuuteni löytyvät HP- ja taloushallintopuolta. Aikaisemmat työtehtäväni useissa organisaatioissa ovat antaneet minulle näkemystä millainen HP-palvelujen tuottaja minun kannattaisi olla. Keskityn ensinnäkin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin

Blogi

Sitran Megatrendit

Luin tuossa viikonloppuna Sitran uuden Megatrendit 2020 jukaisun. Teos on niin sanottu päivitys Megatreidit 2017 julkaisuun, joten trendit itsessään eivät ole kovin uusia, mutta kaikki